Rahapeliyhtiöiltä odotetaan tuottavuutta – ja vastuullisuutta

Tuulet rahapeliyhtiöiden ympärillä voimistuvat. Niiden toiminnan tulisi olla tuottavaa, mutta myös yhä vastuullisempaa. Suomessa Veikkaus pysynee jatkossakin tiukasti suurennuslasin alla.

Suomen rahapelijärjestelmää hallitsee monopolin tavoin edelleen Veikkaus, joka vuoden 2017 alussa yhdistyi uudeksi kokonaisuudeksi RAY:n ja Fintoton kanssa. Samalla Veikkauksen brändi logoineen uudistettiin, mutta vanha nimi säilytettiin. Monopolia ei ole haluttu murtaa, joten kansainvälisillä vedonlyöntijäteillä ei vielä ole asiaa Suomen markkinoille, mistä ne ovat kannelleet aina Euroopan unioniin saakka. Jos Veikkauksen monopoliasema halutaan säilyttää, on yhä tärkeämpää, että se pystyy perustelemaan järjestelmänsä vastuullisuuden entistä vakuuttavammin, kertoi Yle tammikuussa 2017.

Pelisivuja ja Suomen monopolijärjestelmää on tutkinut Antti Myllymaa, jonka mielestä nykyistä järjestelmää voidaan pitää tekopyhänä: Suomalaisille perustellaan tuottojen yhteiskunnallista merkitystä, EU:lle puolestaan pelihaittojen ja -ilmiöiden ehkäisyä. Samaan aikaan Veikkaukselta odotetaan vuosi vuodelta enemmän tuottoa. Veikkaus saa hioa strategioitaan kilpailijoilta turvassa, sillä viimeksi vuonna 2013 Euroopan komissiossa päätettiin, ettei yksinoikeusjärjestelmästä ainakaan toistaiseksi aiota luopua.

Veikkaus ei kuitenkaan aio käyttää hallitsevaa asemaansa hyväksi niin, että tuotto menisi vastuullisuuden edelle, mikäli on uskominen Veikkauksen uutta toimitusjohtajaa Olli Sarekoskea. Aika näyttää, kuinka lupauksiin vastataan. Esimerkiksi Tampereella aletaan pian rakentaa uutta kasinoa, jonka nähdään ennen kaikkea lisäävän kaupungin vetovoimaa eikä niinkään pelihaittoja. Ainakin Veikkauksen tuottavuus kasinoiden ansiosta todennäköisesti nousee niin kauan, kuin muut rahapeliyhtiöt eivät pääse havittelemaan kolikoita pelaajien taskuista.